PURJELENTO

Lajin esittely ja lyhyt historia

Purjelento – Aikaisemmin liitolento, on vanhin lentämisen laji ilmaa raskaammilla kiinteäsiipisillä ilma-aluksilla. Alkoivathan ensimmäiset kokeilut liitolaitteilla jo toistasataa vuotta sitten keskeisessä Euroopassa, mm. Englannissa ja Saksassa. V arsinkin saksanmaalla Otto Lilienthal ensimmäisten joukossa kehitteli kai pisimmälle omia konstruktioitaan, suorittaen niillä kymmenittäin onnistuneita liitolentoja. Näitten pohjalta hänet on näin jälkeenpäin tunnustettu varsinaiseksi purjelennon ’isäksi’. Vielä nykyään kansainvälinen urheiluilmailujärjestö FAI jakaa vuosittain hänen mukaansa nimetyn Lilienthal- tunnustuspalkinnon maailmanlaajuisesti parhaasta kyseisen vuoden purjelentosuorituksesta.

Alkuvuosikymmeninä koneet hinattiin ilmaan jostain kukkulalta, jopa pelkästään miesvoimin, - ja sitten ei muuta kuin menoksi! Ensin liideltiin vain rinteenmitan alas ja kiikuteltiin liitolaite hikipäin kukkulan laelle takaisin. Sittemmin rinnetuulessa vastatuuleen luovien viivyttiin ilmassa jo jonkin verran pitempään, kunnes -ehkä sattumalta, jouduttiin ylöspäin nousevaan virtaukseen joka vei paljon kukkulan huippua korkeammalle. Oli siis ensikertaa löydetty termiikki, tuo nouseva virtaus, ” tintti ”

Varsinaiseksi purjelennoksi eli purjehtimiseksi ilmassa, ilmavirtoja hyväksikäyttäen laji alkoi kehittyä sittemmin tuon edellä mainitun ’löydön’ jälkeen voimakkaimmin maailmansotien välisenä aikana 1920 - 1930 luvuilla.

Noista ajoista ollaan tultu useiden kehitysvaiheitten, ja monenlaisten kokeilujen kautta nykypäivään, aikaan jolloin purjekoneilla lennetään jo yli tuhannen kilometrin mittaisia matkalentoja yhdellä ylöshinauksella, sekä ns. ‘vaihdetaan maisemaa’ keskinopeuksilla yli sata kilometriä tunnissa – ja vailla nopeusrajoituksia!!! Huippunopeudet, varsinkin kisapiloteilla, ovat kolmatta sataa kilometriä tunnissa. Tietenkään tuo ei ole “normaaliharrastajalle” mitenkään välttämätöntä, purjekoneella voi itse kukin taittaa taivalta omalla taidollaan, tyylillään ja nopeudellaan, taikka lentää muuten vain lystikseen ”löttöstellen” paikallislentoja.

Purjelentokoneitten saavutusarvoista tärkeimmät ovat liitokyky ja minimi vajoamisnopeus. Nykyiset purjelentokoneet ovat liitokyvyltään luokkaa 35 - 60/1 Pilotti pystyy siis lentämään kilometrin korkeudenmenetyksellä35, jopa 60 kilometrin etäisyydelle tyynessä säässä.

Minimi vajoamisnopeudet ovat vain reilun puoli metriä sekunnissa, lentonopeuksilla 65 - 80 km/h. Eli nykyajan kehittyneillä purjelentokoneilla tarvitaan siis vajaan metrin nouseva virtaus - ja kone pystyy liitämään menettämättä korkeuttaan. Jos kyseinen virtaus on tätä suurempi, välimatka maankamaraan kasvaa. Kun korkeutta on saatu tarpeeksi, voidaan lähteä liitämään eteenpäin seuraavaan nostoon jossa otetaan taas liidossa menetetty korkeus takaisin, ja niin matka jatkuu edelleen.

Pienin lentonopeus, sakkausnopeus, jolla vielä jotenkuten “pysytään ilmassa” on noin 60 km/h. Lähestulkoon tämä nopeus koneella on myös laskuun tultaessa hetkellä, jolloin laskutelineen pyörä koskettaa kentän pintaa.

Hiljaisena ja luonnonmukaisimpana, yhtenä varsinaisen lentämisen lajeista, purjelento tarjoaa verrattomia elämyksiä liitäessäsi yksin kotkien ja haukkojen tavoin vapaana, vailla riippuvuutta moottoreista tahi muista voimalaitteista, käyttäen hyväksi nousevia ilmavirtauksia. Nämä ovat joko vuoristojen ylle muodostuvia aaltovirtauksia tai, mikä meillä kesällä useimminkin, lämpötilaeroista johtuvia termiikkivirtauksia. Nämä nousevat termiikkivirtaukset syntyvät aurinkoenergialla, sen lämmittäessä maanpintaa, josta lämpö säteilee ja johtuu yläpuolella olevaan ilmaan. Kun ilma on lämmennyt riittävästi ympäristöön nähden, tämä lämmin ja siten kevyempi ilma lähtee nousemaan ylöspäin, ilma ikään kuin ”kiehuu”. Purjelentäjä tavallaan käyttää hyväksi puhtainta luonnon energiaa, aurinkoenergiaa, mitä meillä tällä hetkellä on käytettävissä. Taitavasti näitä virtauksia hyväksikäyttäen ilmassa pysytään jopa koko päivä. Vain lyhyt hinaus ylös joko moottorilentokoneella tahi vintturilla on välttämätön jotta tämä kyseinen tila on saavutettavissa.

Sittemmin illan tullen, kun aurinko alkaa jo painua mailleen, nostot tietenkin pikkuhiljaa heikkenee ja purjelentäjänkin on viimein etsiydyttävä lentokentän, tahi jonkun muun laskukelpoisen paikan lähelle ”rantautumista” varten. Maastolaskut, varsinkin matkalennoilla, kuuluvat siis lajin luonteeseen.

Tuon näennäisen yksinäisyyden vastapainona purjelentoharrastus on parhaimmillaan myös ryhmätyötä kerhoissa, niin toisten purjelentäjien, kuin myös hinauslentäjien kanssa, esim. avustamassa toisia taivaalle, huoltamassa koneita, milloin hakemassa maastolaskun tehnyttä kaveria illan päätteeksi kotiin jne. Kerhotoimintaan kuuluu myös erinäiset talkootyöt. Näitä ovat esimerkiksi lajin esittely eli INFO tilaisuuksien – ilmailupäivien – järjestäminen, sekä varsinkin kerhon kassan ylläpitämiseksi tarkoitetut talousprojektit, tempaukset, joilla pyritään pitämään lentomaksut siedettävällä tasolla.

Lentämisestä yleensä, ja varsinkin ilman moottoria, on vielä sitkeästi vallalla yleinen mielikuva urheilulajista, joka on liian vaativaa ja erittäin vaarallista. Vaativaa tämä harrastus kylläkin on, mutta kurinalaisena ja säänneltynä toimintana sekä perusteellisella koulutuksella, on saavutettu tähän ilmailukulttuuriin taso, missä lajin onnettomuusriskit ja täten myös lajin vaarallisuus on saatu pidettyä alhaisena.

Ilmailu yleensäkään ei siis ole ’ylikehittyneen kaahaushalun’ omaavien, tai vastaavien tyyppien harrastus. Parhaiten menestyy tasapainoinen, terveen itsetunnon, ja itsekurin omaava henkilö, jolla on vielä terve uteliaisuus, eli oppimishalu.

Harrastajaltaan purjelento vaatii vain normaalin terveyden ja fyysiset ominaisuudet, nämä todetaan valtuutetun ilmailulääkärin suorittamalla tarkastuksella. Jos olet suoriutunut esim. ajokorttia varten tehdystä lääkärintarkastuksesta, yleensä tämä taso riittää. Täten esim. silmälasien käyttökään ei ole este. Hyvä fyysinen kunto tietenkin auttaa, varsinkin pitkien aika- ja matkalentojen suorittamisessa, mutta hupilentoa voi lentää vaikkapa ‘raskaan työpäivän’ päätteeksi, käydä ikään kuin rentoutumassa ja vaihtamassa ajatuksia.

Aikaa tietenkin tarvitaan, tai paremminkin vapaa-ajan käytön rytmittämistä niin, että on aikaa lentämiseen silloin kun ”pursikeli” on parhaimmillaan, -säätekijöitä kun emme itse voi mitenkään säätää.

Kustannuksiltaan purjelennon harrastaminen ei ole niitä kaikkein kalleimpia. Onhan kalusto useimmiten kerhon, ja jota jäsenhintaan voi käyttää kohtalaisen edullisesti. Jos pilotti lentää vuodessa sen mitä keskiverto suomalainen pursipilotti lentää, rahallinen satsaus on yleensä alle tuhannen nykyistä valuuttaa, - ja tokihan sen verran hyvästä harrastuksesta aina maksaakin, mistä osan, ainakin useimmissa kerhoissa, voi maksaa “selkänahallaan” eli siis talkootyöllä.

Miten tähän harrastukseen sitten pääset mukaan?

Ensinnäkin tulemalla ja tutustumalla lajiin lähimmällä purjelentoa harrastavalla ilmailukerholla, jossa:

1. Osallistumalla jo kerhon toimintaan, sekä tietenkin liittymällä Ilmailukerhon jäseneksi, - kerhot kun saavat kouluttaa vain omia jäseniään.

Ja omakohtainen lentoharrastus lähtee käyntiin kun:

2. Ilmoittaudut seuraavalle purjelentokurssille.

Varsinainen lupakirjakurssi kestää yleensä muutaman viikon, iltaisin työn ohessa toki vähän pitempään. Kurssiin kuuluu teoriaosa n. 45 tuntia, joka tulee järjestää kurssimuotoisena. Sekä lento-osa vähintään 50 koululentoa, joista 10 yksin. Lentokokemusta lupakirjaa varten tulee kertyä 10 tuntia. Monilla paikkakunnilla teoriaosa käydään läpi erikseen jo talvella. Uutena vaihtoehtona on Suomen urheiluilmailuopiston järjestämä mahdollisuus käydä teoriat läpi etäopiskeluna internet- verkossa.

Nykyisin kerhoilla on koulutusohjelmassa myös tutustumislentokurssi, muutama tunti teoriaa sekä 2 - 3 koululentoa, joilla saat jo itse ohjata konettakin, eikä tähän tarvita vielä lääkärintarkastusta. Hintakin yleensä reilun sadan euron luokkaa. Tutustumiskurssilta voit sitten jatkaa, vuoden sisällä, lupakirjaan saakka. Lupakirjakurssia varten tarvitaan oppilaskortti, johon taas vaaditaan ilmailulääkärin suorittama lääkärintarkastus.

Suomessa Ilmailukerhoja, joissa purjelentoa harrastetaan, on puolensataa.

Näissä koulutetaan uudet purjelentäjät, annetaan jatkokoulutusta sekä tarjotaan puitteet lentämiseen yleensäkin, myös kilpailut kuuluvat toimintaan. Kilpailuissa lennetään yleensä nopeuslentotehtäviä määritellyillä reiteillä. kisoja järjestetään paikallis- SM, EM, ja MM tasolla. Myös tarkkuus- eli maaliinlaskukisoja käydään paikallis- ja SM-tasolla.

Lisää tavoitteellisuutta ja siten myös mielekkyyttä harrastukseensa saa osallistumalla vaikkapa purjelentoleireille, joissa lomaviikko tai pari kuluu antoisasti. Näitä ovat mm kotimaan kesäiset matkalentoleirit sekä perinteinen Kebnekaisella järjestetty ns. aaltolentoleiri. Nykyään purjelentäjistä aktiivisimmat jatkavat lentokautta talvikuukausina matkustaen etelään, mm. eteläeurooppaan jopa kauemmaksikin. Näillä leireillä voit tavoitella myös merkkisuorituksia , mm. Kebnekaisen aaltoleirillä, missä tavoitellaan Kulta C-, ja timanttinousuja.